Niin kiitollinen

posted in: Uncategorized | 0

Viime aikoina on ollut asiakkaiden kanssa puhetta kiireestä. Miten se tuntuu siltä, kuin aikaa olisi jotenkin vähemmän? Johtuuko se omasta ikääntymisestä, että aikaa kaiken tekemiseen kuluu enemmän? On keskusteltu vanhoista sanonnoista; ”mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa?” ja ”onko kellään loppupelissä niin kiire, etteikö ehtisi jäädä kertomaan toiselle, miten kamala kiire on?”. Kiireen omalla kohdallaan kai jokainen määrittelee itse. Kaikkea kuitenkin tehostetaan tässä meidän ajassamme.

Keskustelin itse asiassa tästäkin aiheesta parin entisen luokkakaverin kanssa, jotka tapasin kesällä. Toinen heistä on työssä ruokakaupassa. Joka päivä on erilainen, mutta jokainen päivä myös kiireen osalta samanlainen. Jos ei ole kassalla, täydentää hyllyjä, jos ei täydennä hyllyjä, siivoaa jne jne. Ja usein on riittämätön olo, kun ei ehdi tehdä kaikkea, koska ei voi tehdä kolmea asiaa yhtä aikaa. Ja siihen vielä alati iloisena palvelet välillä hyvinkin kiukkuisia asiakkaita.

Toinen ystävistäni on myös asiakaspalvelutyössä, mutta toimistotyyppisessä työpaikassa. Hän muisteli aikoja, jolloin asiakkaan kanssa puhuttiin lankapuhelimessa asia loppuun ja faksi sai rauhassa raksuttaa selän takana. Kun puhelu päättyi, oli luurin aika jäädä pöydälle ja keskittyä faksiin vastaamiseen. Nyt kännykkä- ja tietokone aikana, puhelun aikana ehtii vastaajaan kertyä useita soittopyyntöjä ja tietokone vilkuttaa ruutuun jatkuvasti uutta sähköpostia otsikoilla: kiire, kiireellistä, jne. ja koko ajan on kiire ja riittämättömyyden tunne.

Tuli minun vuoroni avautua omasta työstäni. Minullakin voi olla kiire, siinä asiakkaiden välillä äkkiä puhdistaa paikka ja laittaa uutta asiakasta varten puhdasta tilalle ja tarvittavat välineet käden ulottuville. MUTTA niin kuin ystävilleni kerroin, minun kiireeni päättyy siihen, kun sinä asiakkaani, astut hoitolan ovesta sisään. Siitä koen aivan suunnatonta kiitollisuutta, että saan sinun varaamallasi ajalla keskittyä 110% ihan vain sinuun ja sinun hoitamiseesi. Kännykkäni ei soi, koska se on hoitosi ajan äänettömällä. Kukaan ei tule ovesta sisään ja vaadi minua hyppäämään johonkin toiseen asiaan. Sähköpostit ja viestit voivat tulla ihan rauhassa, koska en näe puhelintani. Hoitosi ajan minun tarvitsee olla läsnä vain sinua varten.

Onhan näissä meidän töissämme kääntöpuoletkin, tietenkin. Kuten ystäväni totesivat, heille tulee työstään palkka joka kuukausi ja he tietävät tarkkaan minä päivänä. He tietävät myös, että heillä on lomat ja että he voivat jäädä sairauslomalle tarvittaessa, miettimättä tuleeko heidän palkkansa tilille, koska se tulee joka tapauksessa. Kun he lähtevät työpaikoiltaan, heidän tarvitsee ajatella työasioita seuraavan kerran vasta, kun he avaavat työpaikkansa oven seuraavan kerran.

Minä taas elän jatkuvasti sen epävarmuuden kanssa, onko minulla riittävästi töitä (asiakkaita), että saan laskuni maksettua. Voinko jäädä sairaana kotiin? Voinko olla lomalla / kuinka pitkän loman voin pitää, koska sinä aikana rahaa ei tule. Yrittäminen kun ei todellakaan ole ilmaista. Ja työt jatkuvat kotona, pyykkien pesut, kirjanpidon toimet, ennen kuin ne ovat kirjanpitäjällä, markkinoinnin miettimistä ja tekemistä jne jne.

Ystäväni totesivat, että he ovat oikeastaan tyytyväisiä omiin kiireisiinsä ja töihinsä ja siihen, että palkka juoksee, voi ennakoida mitä voi milloinkin hankkia jne.
Minä taas tunnen todellakin suurta kiitollisuutta omasta työstäni. Siitä, että saan keskittyä yhteen tärkeään asiaan kerrallaan. Sinuun, asiakkaani. Kiitos. Ja jos jaksoit lukea tänne saakka, kiitos sinulle!

<3 Anni